Nyt on taas ollut tapahtumarikas viikko. Eilen purettiin vanhasta työpaikasta loput kamat pois ja päätin napata vaatetelineen itselleni. Iso teline kuljetettiin sitten tilataksilla kotiin, matkaa noin kilometrin verran. En jaksanut purkaa sitä ja sitten koota uudestaan..
Matkalla piti soittaa mies paikalle kantamaan se teline yläkertaan. Se tuli pakon edessä ja huokaisi syvään uusimmalle tempaukselleni. Mun pitää kuulemma rauhoittua, se aina hokee mut en mä allekirjoittaisi tota!
Teline saatiin ylös, lähdettiin miehen luokse ja sitten aamulla töihin lähtiessään se muisti mainita julkisivuremonttia tekevien miesten olevan tänään sen ikkunan kohdalla.
Nukuin pelkkä peitto päälläni (toivon mukaan se myös oli päälläni) ja kun heräsin ja katsoin ikkunasta ulos niin miehet katteli suoraan sisälle ja hymyili. Pysyttelin puolisen tuntia peiton alla miettien että voi helvetti miks näin!
Miehet ei lähteneet pois ja nousin sitten peittoineni tukka pystyssä etsimään vaatteita. Kun kaikki oli ok, niin miehet lähtivät alaspäin ja vilkuttivat mennessään.
Voi se päivä näinkin alkaa!
Lähdin sitten töihin ja voi hyvä tavaton mitkä vihellykset ja turkinkieliset huudot ja taputukset sain! :D
Pysyiköhän se peitto päällä?
perjantai 1. elokuuta 2008
maanantai 28. heinäkuuta 2008
Voi että kun se on ihanaa tehdä töitä nuhaisena!
Kuume hävisi, mutta nuha ja näköjään yskäkin jäivät. Kiva tehdä töitä kun joka toisen sanan väliin pitää yskäistä..
Tässä kävi myös hauskasti, kun nenä kuivui ja tuli punaiseksi. No siis sillein miten käy aina kun on nuhaa. Löysin Bebathemia ja laitoin sitä sitten nenääni jos se vaikkapa tulisi normaaliksi taas..
Hetken kuluttua tuli asiakas, komea nuori kundi. Hän kovasti jutteli mukavia ja katsoi mua flirttaillen. Jauhettiin aikamme ja kun herra lähti niin katsoin peiliin. Nenä valkoisena Bebanthemista... Just näin!
Nyt pääsee luojan kiitos kotia, voisi katsoa telkkua, lukea ja kiusata miestä :)
- Jenni

sunnuntai 27. heinäkuuta 2008
Kuumehourailua
Lukiessani Kiti Kokkosen sähköpostiromaania innostuin aloittamaan bloggailun. Tälläisen, jossa voi olla anonyymina ja kertoa juttuja elämästään ilman että kukaan tunnistaisi. Silti kerron muutamia perustietoja.
Asuinpaikka: Töölö, Helsinki
Siviilisääty: seurustelee
Tykkää: kesästä, kaikesta siihen liittyvästä, miehestään ja kuumista kylvyistä
Ei tykkää: myöhästelystä, kirjoitusvirheistä, kuumeesta joka tällä hetkellä vallitsee
Listoja voisi jatkaa pidempäänkin mutta pidetään vähän jännitystä yllä.
Sain viikonlopun kunniaksi jonkun taudin. Nuha, kurkkukipu ja kuume viittaavat flunssaan. Tietysti tänään olisin voinut lähteä mieheni kanssa katsomaan hänen sukulaisiaan mutta taudin tartuttaminen ei välttämättä olisi se paras ensivaikutelma. Me ollaan seurusteltu neljä kuukautta.
Niinpä jäin poikaystäväni kotiin ja päätin tehdä ruokaa, nakkikeittoa. Kuumeeni oli noussut ja kun nakit piti lisätä keittoon, totesin sen olevan hygieenisinta, että kaadan ne sinne leikkuulaudalta. Yksikään ei saa mennä ohi!
lopputulos: muutama osui kattilaan, mutta yhtä "pelastaessani" kaikki loput levisivät ympäri keittiötä ja metsästin niitä veitsen kanssa.
Laitoin miehelle viestin: "toisitko apteekista kuumelääkkeiden lisäksi myös mielenterveyslääkkeitä?"

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)